Sumner Redstone

Sumner Redstone (synt. Sumner Murray Rothstein 27. toukokuuta 1923 Boston, Massachusetts – 11. elokuuta 2020[1])[2] oli yhdysvaltalainen liikemies ja National Amusementsin pääomistaja.[3]
Toisen maailmansodan aikana Redstone palveli Yhdysvaltain armeijan tiedustelussa.[2] Hän valmistui Harvardin yliopistosta vuonna 1947, ja muutaman vuoden lakimiehenä toimittuaan hän siirtyi isänsä perustamaan Northeast Theatre Corporation -elokuvateatteriketjuun.[2] Yrityksen myöhempi nimi National Amusements otettiin käyttöön 1954.[4] Yrityksen johdossa Redstone on ollut 1960-luvun puolestavälistä alkaen.[2]
Redstone loukkaantui vaikeasti hotellitulipalossa Bostonissa 1979.[2] Hänelle suoritettiin 60 tuntia kestänyt leikkaus, josta hän vastoin lääkärien odotuksia selvisi hengissä.[2] Toipumisaikanaan Redstone alkoi investoida elokuva- ja televisioalalle. Redstonella oli National Amusementsin kautta määräysvalta muun muassa CBS Corporationissa ja Viacomissa.[3]
Syyskuussa 2008 Forbes-lehti arvioi Redstonen omaisuuden arvoksi 5,1 miljardia dollaria, jolla hän sijoittui 66. sijalle Yhdysvaltain rikkaimpien henkilöiden joukossa.[4] Saman vuoden joulukuussa Silicon Alley Insider -verkkolehti kuitenkin arvioi Redstonen menettäneen omaisuudestaan vuoden aikana 3,9 miljardia dollaria,[5].[6]
Vuonna 2025 National Amusements lakkasi olemasta, kun it-miljardööri Larry Ellison ja tämän poika David Ellison ostivat sen ja tytäryhtiön Paramount Globalin ja fuusioivat ne yhtiöksi Paramount Skydance. Uuden yhtiön hallinnossa Redstonen perhe ei enää ole mukana[7][8][9].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Sumner Redstone, Towering Media Mogul Who Helped Shape Modern Entertainment Industry, Dies at 97(englanniksi)
- ↑ a b c d e f The Museum of Broadcast Communications: Redstone, Sumner (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- ↑ a b BusinessWeek: Will Shari and Sumner Redstone Split? (englanniksi)
- ↑ a b Forbes: The 400 Richest Americans - #66 Sumner Redstone (englanniksi)
- ↑ Lewis, Hilary: The Biggest Media Losers: #3 Sumner Redstone*. Business Insider. 20.12.2008. Arkistoitu 24.4.2013. (englanniksi)
- ↑ New York Times: Redstone Weighs Sale of Theaters (englanniksi)
- ↑ Fischer, Sara: Paramount Global agrees to merge with Skydance Media axios.com. 7.7.2024. Viitattu 26.10.2025.
- ↑ Varho, Esko: Miljardööri rakentaa mediaimperiumia Yle Uutiset. 26.10.2025. Viitattu 26.10.2025.
- ↑ Koski, Albert: Paramount ja Skydance yhdistyvät. Helsingin Sanomat, 8.7.2024. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 26.10.2025.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vanity Fair: Sumner Redstone, Sleeping with the Fishes (englanniksi)