Siirry sisältöön

Juppiter

Wikipediasta
Tämä artikkeli käsittelee roomalaista jumalaa. Planeetasta kertoo artikkeli Jupiter.
Juppiter
Iuppiter
  • Taivaan ja ukkosen jumala
  • Ylijumala
Roomalainen marmoriveistos (150 jaa.)
Roomalainen marmoriveistos (150 jaa.)
Uskonnot roomalainen uskonto
Vastuualueet
  • taivas
  • ukkonen
Symbolit
  • salama
  • kotka
  • tammi
Sukulaisuussuhteet
Vanhemmat Saturnus ja Ops
Kumppanit Juno
Lapset
Vastineet
Kreikka Zeus

Juppiter tai Jupiter (lat. Iuppiter tai Iūpiter) on alun perin roomalaisten taivaan ja sen ilmiöiden, valon ja ukkosen jumala, sittemmin ylijumala. Kohdattuaan kreikkalaiset roomalaiset samaistivat Juppiterin kreikkalaiseen Zeukseen ja Juppiterista tuli Saturnuksen poika ja Junon puoliso.[1]

Juppiter oli Saturnuksen ja Opsin poika. Juppiterin vaimo oli Juno, ja hänellä oli tyttäret Minerva ja Fortuna. Juppiter tunnettiin useilla lisänimillä, jotka kuvaavat jumalan eri osapuolia ja tehtäviä. Näitä olivat mm:

  • Taivaaseen ja sen ilmiöihin liittyvät Caelestis (taivaallinen), Fulgurator (salamoiva), Tonantis (jylisevä), Lucetius (valon) ja Pluvius (sateentekijä).
  • sotaan ja sodankäyntiin liittyvät Stator (paonpysäyttäjä), Victor (voittoisa), Triumphator (ks. triumfi), Praedator (saaliin kerääjä) ja Feretrius, jolloin Juppiterille uhrattiin paras osuus sotasaaliista paareilla (feretrum).

Juppiter oli myös Rooman valtion jumala, jota palvottiin Capitolium-kukkulalla olevassa Rooman suurimmassa temppelissä. Juppiterin ohella temppelissä palvottiin tämän vaimoa Junoa ja tytärtä Minervaa, jolloin puhuttiin Capitoliumin kolminaisuudesta.

Juppiterille oli pyhitetty kotka ja tammi sekä Jupiter-planeetta.

Juppiterin genetiivimuoto latinassa on Iovis. Tästä tulee muun muassa termi joviaalinen. Sana Iuppiter tulee itaalisen kantakielen sanasta *djous patēr, jonka alkuosa merkitsi 'päivää' tai 'taivasta' (vrt. latinan diēs) ja jälkiosa 'isää' (vrt. latinan pater). *djous on samaa alkuperää kuin kreikan Zeus; Juppiter olikin roomalaisten Zeus.

  • Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
  1. Castren & Pietilä-Castren 2000, s. 244