Java Card
Java Card on ohjelmistoteknologia Java-pohjaisten sovelmien suorittamiseen älykorteilla ja muilla vastaavilla pienen muistin omaavilla laitteilla, joita kutsutaan "turvaelementeiksi". [1] Teknologian käyttö on laajentunut älykorteista ja fyysisistä turva-avaimista erilaisten laitelevyjen yhteyteen juotettuihin siruihin.
Java Card on pienin sulautetuille laitteille suunnatuista Java-alustoista. Se antaa käyttäjälle mahdollisuuden ohjelmoida laitteet ja tehdä niistä sovelluskohtaisia. Teknologiaa käytetään laajasti esimerkiksi: matkapuhelinten SIM-korteissa ja sulautetussa SIM-korteissa, pankkikorttimaksuissa ja NFC-mobiilimaksuissa sekä henkilökorteissa ja passeissa. [2] Useat IoT-laitteet, käyttävät myös Java Card-teknologiaa turvatakseen viestinnän esimerkiksi pilvipalvelun kanssa.

Ensimmäisen Java-kortin esitteli vuonna 1996 Schlumberger yhtiön korttiosasto, joka myöhemmin sulautui yhteen Gemplusin kanssa muodostaen Gemalton. Java Card-tuotteet perustuvat Sun Microsystemsin, myöhemmin Oracle Corporationin tytäryhtiön, spesifikaatioihin. Monet Java-korttituotteet perustuvat myös GlobalPlatform-spesifikaatioihin kortilla olevien sovellusten turvallisessa hallinnassa (lataus, asennus, mukauttaminen, poistaminen).
Java Card-teknologian tärkeimmät suunnittelutavoitteet ovat siirrettävyys, turvallisuus ja yhteensopivuus aiempien versioiden kanssa. [4]
Siirrettävyys
Java Card pyrkii määrittelemään standardin älykorttien laskentaympäristöön mahdollistaen Java Card-sovelmien toimimisen eri älykorteilla, samalla tavalla kuin Java-sovelmat toimivat eri tietokoneilla. Samoin tavoin kuten Javassa, tämä saadaan aikaan käyttämällä virtuaalikoneen (Java Card Virtual Machine) ja hyvin määritellyn ajonaikaisen kirjaston yhdistelmää, joka suurelta osin absorboi sovelmat älykorttien välisistä eroista. Siirrettävyyttä heikentävät edelleen muistin kokoon, suorituskykyyn ja ajonaikaiseen tukeen liittyvät ongelmat (esim. tietoliikenneprotokollien tai salausalgoritmien osalta).
Lähteet
- ↑ Zhiqun Chen: Java Card Technology for Smart Cards : Architecture and Programmer's Guide. Boston: Addison Wesley Professional, 2000-06. 1062873813 Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio Viitattu 14.3.2023.
- ↑ Oracle Learning Library: Developing Java Card Applications 30.1.2013. Arkistoitu 02.12.2021. Viitattu 14.3.2023.
- ↑ Apple Payn osien suojaus Apple Support. Viitattu 14.3.2023.
- ↑ Ahmed Patel, Kenan Kalajdzic, Laleh Golafshan, Mona Taghavi: Design and Implementation of a Zero-Knowledge Authentication Framework for Java Card:. International Journal of Information Security and Privacy, 1.7.2011, 5. vsk, nro 3, s. 1–18. doi:10.4018/ijisp.2011070101 ISSN 1930-1650 Artikkelin verkkoversio. (ndongaksi)