Monty Python
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |

Monty Python oli brittiläinen komediaryhmä, joka tuli tunnetuksi BBC:lle tehdystä TV-sarjasta Monty Pythonin lentävä sirkus (engl. Monty Python’s Flying Circus, 1969–1974). Sarja koostui neljästä tuotantokaudesta, kaikkiaan 45 jaksosta. Ryhmä on tehnyt lisäksi neljä elokuvaa sekä lukemattoman määrän oheistuotteita äänitteistä ja kirjoista videopeleihin.
Ryhmän historia
Ryhmän pääjäseniä olivat Graham Chapman, John Cleese, Terry Gilliam, Eric Idle, Terry Jones ja Michael Palin. Sketsit luotiin lähinnä työpareina Cleese–Chapman ja Palin–Jones. Eric Idle kirjoitti yksin. Terry Gilliam loi sketsejä yhteen nivoneet animaatiot. Yhdysvaltalaista Gilliamia lukuun ottamatta ryhmän jäsenet olivat opiskelleet joko Oxfordin tai Cambridgen yliopistossa, mikä loi heidän oman kertomansa mukaan jännitteitä ryhmän sisälle. Ainoastaan John Cleesellä oli varsinainen näyttelijänkoulutus. Cleese ja Chapman tekivät vuonna 1967 sarjaa At Last the 1948 Show ja Idle, Jones ja Palin sarjaa Do Not Adjust Your Set, jotka molemmat selvästi ennakoivat lentävää sirkusta. Kun tiimit yhdistyivät vuonna 1969, tuloksena oli Flying Circus.
Monty Pythonin tekoon osallistuivat myös Neil Innes, joka kirjoitti lauluja Lentävään sirkukseen, sekä näyttelijät Carol Cleveland ja Connie Booth. Erityisesti Cleveland esiintyi liki jokaisessa jaksossa sekä kaikissa elokuvissa. Jaksot ohjasi Ian MacNaughton. John Cleese ei ollut mukana enää neljännellä tuotantokaudella.
Televisiosarja

- Pääartikkeli: Monty Pythonin Lentävä Sirkus
Monty Pythonin lentävä sirkus saavutti alusta alkaen suosiota Britanniassa uudenlaisella huumorillaan. Huumoriin kuului sketsien pituus, eikä niissä nähtykään totuttua loppuhuipennusta; saumatta liu'uttiin seuraavaan sketsiin. Hengähdystauoiksi oli tiettyihin väleihin punottu houreisen tuntuisia leikeanimaatiopätkiä, joita voi luonnehtia puhdastyylisiksi aasinsilloiksi.
Vuonna 1971 sarja osallistui myös Montreux'n Kultainen ruusu -kilpailuun ja sijoittui siinä toiseksi (Hopeinen ruusu). Pythonien huumori ei perustunut vakiohahmoihin vaan suurimmaksi osaksi täysin järjettömään humoristiseen ilotulitukseen. He pyrkivät käsikirjoituksissaan aina paisuttelemaan pienimmätkin asiat äärimmäisyyksiin – kuuluisana esimerkkinä 3. jakson ravintolasketsi, jossa tehdään suuri numero likaisesta haarukasta.
Sarjan vaikutus
Monty Pythonin anarkistisella tyylillä on ollut suuri vaikutus komediaan. Monissa suomalaisissakin viihdeohjelmissa, muun muassa Studio Julmahuvissa, voi nähdä selviä Python-vaikutteita, joissakin tapauksissa jopa suoria sketsilainoja. Myös South Park -televisiosarjan luojat Trey Parker ja Matt Stone ovat monesti teoksillaan tunnustaneet rakkauttaan Pythonia kohtaan. Myös Alivaltiosihteeri-huumoriryhmä on kertonut ottaneensa vaikutteita Monty Pythonista.
Monty Pythonilla on ollut suuri vaikutus Englannin kulttuuriin. Näistä näkyvimpiä ovat englannin kieleen tulleet, joko suoraan esityksistä tai niistä johdetut sanat ja ilmaukset kuten Pythonesque, josta on tullut synonyymi surrealistiselle huumorille, ja joka on löydettävissä yleisesti englannin sanakirjoista. Kyseistä termiä käytetään myös animaatiotyylistä, jolla Terry Gilliam teki Monty Pythonin animaatio-osat. Samantapaista tyyliä on käyttänyt muunmuassa South Park.
Monty Pythonin mukaan nimettyjä asioita:
- Ohjelmointikieli Python on nimetty sarjan mukaan.
- Vuonna 1985, Australiasta löydetty suuri esihistoriallinen käärmelaji, latinankieliseltä nimeltään Montypythonoides riversleighensis nimettiin myös ryhmän mukaan.
- Pythonin jäsenten mukaan on nimetty kuusi asteroidia.
- Yorkshirelaisen panimon Black Sheep Breweryn vuonna 1999 esittelemä olut Monty Python's Holy Grail Ale
- Englannin roskapostia tarkoittava sana spam on lainattu Monty Pythonin 1970-luvun Spam -nimisestä sketsistä, jossa ryhmä viikinkejä peittää alleen, eli spämmää keskustelun laulamalla.
Douglas Adams on kirjassaan The Salmon of Doubt kertonut, kuinka Monty Python innoitti häntä. Hän myös kirjoitti joitakin sketsejä yhdessä Graham Chapmanin kanssa.
Britannian pääministeri Margaret Thatcher lainasi Monty Pythonin tunnettua sketsiä Parrot sketch puheessaan.
Elokuvia
- Elämä on Pythonia / Monty Pythonin paremmat pilat (And Now For Something Completely Different, 1971) – parhaita sketsejä koottuna.
- Monty Pythonin hullu maailma (Monty Python and the Holy Grail, 1974) – parodia Graalin maljan etsinnästä.
- Brianin elämä (Monty Python's the Life of Brian, 1979) – parodia Jeesuksen aikakaudesta.
- Monty Python Hollywoodissa (Monty Python Live at the Hollywood Bowl, 1982). – live-esiintyminen
- Monty Python – Elämän tarkoitus (Monty Python's the Meaning of Life, 1983) – parodia ihmisen elämänvaiheista syntymästä kuolemaan.
- A Liar's Autobiography (2012) – animoitu elokuva Graham Chapmanin elämästä[1]
Elokuvat Monty Pythonin paremmat pilat eli Elämä on Pythonia (1971) ja Monty Python Hollywoodissa (1982) ovat koosteita TV-sarjassa esitetyistä sketseistä. Edellinen tehtiin markkinoimaan ryhmää Yhdysvalloissa, jossa TV-sarjaa ei ollut esitetty; Suomen-ensi-ilta oli vuonna 1984. Elokuvaa varten Pythonit näyttelivät uudelleen kahden ensimmäisen tuotantokauden parhaita paloja. Jälkimmäisessä Pythonit taas näyttelevät tunnetuimpia sketsejään elävän yleisön edessä Hollywood Bowl -areenalla; Suomen-ensi-ilta oli vuonna 1985.
Sketsejä
- Kuollut papukaija (The Dead Parrot, 1969)
- Filosofien jalkapallo-ottelu (The Philosophers' Football Match, 1972)
Dokumenttielokuvia
- Monty Python – totuutta hipoen (Monty Python: Almost the Truth (The Lawyers Cut), 2009)
Kirjallisuutta
- Monty Pythonin maailma Monty Pythonin mukaan. ((The Pythons’ autobiography, 2005.) Graham Chapman, John Cleese, Terry Gilliam, Eric Idle, Terry Jones, Michael Palin. Toimittanut Bob McCabe) Helsinki: Like, 2008. ISBN 978-952-01-0076-6
Lähteet
Aiheesta muualla
- Monty Python's sort-of official site, Eric Idlen ylläpitämä likimain virallinen sivusto (englanniksi)
- Official Monty Python News, Monty Python -uutisia (englanniksi)
- Monty Python's PythoNET (englanniksi)
- BBC:n Monty Python -artikkeli (englanniksi)