NoSQL
NoSQL (englannin sanoista Not only SQL) on käsite, jolla kuvataan perinteisestä relaatiomallista poikkeavia tietokantoja. Nämä tietokannat eivät seuraa mitään kiinteästi määrättyä taulukkoskeemaa, minkä ansiosta ne skaalautuvat hyvin horisontaalisesti. [1]
NoSQL-käsite otettiin käyttöön vuoden 2009 alussa, kun aiheesta järjestettiin konferenssi. Tarkoituksena oli löytää yhteinen nimitys kasvavalle määrälle tietokantajärjestelmiä, jotka poikkeavat ACID-periaatteista. Tunnettuja NoSQL-toteutuksia ovat muun muassa Google BigTable ja Amazon Dynamo. [2]
Arkkitehtuuri
Relaatiotietokannat soveltuvat huonosti suurten dokumenttimäärien käsittelyyn ja pilvilaskennan käyttöön. Parhaimmillaan ne ovat, kun käsitellään pieniä transaktioita tai suoritetaan harvoin tapahtuvia suuria eräajoja. Ne eivät kuitenkaan ole kovin tehokkaita, jos tietokantaan tarvitsee tehdä paljon muutoksia tihein väliajoin. NoSQL taas pystyy suoriutumaan hyvinkin suuresta samanaikaisesta määrästä luku- ja kirjoitusoperaatioita. [1][3]
Tekniikan heikkoihin puoliin kuuluu, että NoSQL-arkkitehtuurit eivät välttämättä takaa datan eheyttä eri palvelimilla. Ne kuitenkin pyrkivät siihen, että tiedot päivitetään lopulta, vaikka se ei tapahtuisikaan välittömästi. Useat NoSQL-toteutukset tukevat tietokantojen hajauttamista, jossa tiedot ovat toisteisesti useilla palvelimilla ja ne on mahdollista löytää esimerkiksi hajautetun tiivisteen avulla. Tällä tavoin järjestelmiä on helppo skaalata, ja ne toimivat, vaikka verkkoyhteydet sen joidenkin solmujen välillä katkeaisivatkin. [4][5][1]
Lähteet
- ↑ a b c Peltola, Marko: NoSQL-tietokannat tieteellisen tutkimusaineiston arkistoinnissa users.jyu.fi. 17.3.2011. Viitattu 25.4.2013.
- ↑ Evans, Eric: NOSQL 2009 blog.sym-link.com. 12.5.2009. Viitattu 25.4.2013.
- ↑ Nosql Big Data Boys. Viitattu 25.4.2013.
- ↑ Lakshman, Avinash & Malik, Prashant: Cassandra. Structured Storage System over a P2P Network static.last.fm. Viitattu 25.4.2013.
- ↑ De-mystifying “eventual consistency” in distributed systems Kesäkuu 2012. Oracle. Viitattu 25.4.2013.